Onko ASO-pelin poikki puhaltaminen loukkaus omistajien omaisuudensuojaa kohtaan?
26.9.2026

Kun vaadimme asumisoikeusjärjestelmän purkamista ja uudelleen rakentamista, meille vastataan: ”Entä ASO-yhtiöiden omistajien omaisuudensuoja?” Hyvä kysymys. Katsotaan, mitä omistajat ovat sijoittaneet ja mitä ne ovat saaneet.
Sijoitus: 8 euroa asuntoa kohden
ASO-yhtiön osakepääoma on tyypillisesti ollut osakeyhtiölain vanha vähimmäispääoma, 8 000 euroa. Tuhannen asunnon yhtiössä se tekee vain 8 euroa asuntoa kohden. Loput eli 15 % on tullut asukkailta asumisoikeusmaksuina ja 85 % lainana, jonka korot ja lyhennykset asukkaat ovat maksaneet käyttövastikkeissa.
Entä kun kunta tukee? Helsinki sijoitti vuonna 2023 kolme miljoonaa euroa Hasoon, jolla on noin 6 500 asuntoa. Se tekee noin 460 euroa asuntoa kohden, eli alle kaksi promillea 250 000 euron asunnon arvosta. Ehtona oli lisäksi, että toiminta on omakustannusperusteista eikä tavoittele voittoa. Tällaisella summalla ei synny omistajan asemaa, joka syrjäyttäisi asukkaiden vuosikymmenten maksut.
Mutta ovathan yhtiöt tehneet työtä ja kantaneet vastuuta?
Ovat tehneet työtä, ja siitä ne ovat saaneet täyden korvauksen. Hallinto, palkat, isännöinti, lakimiehet, koulutus, kehittäminen, virkistys, markkinointi, edunvalvonta ja lobbaus on laskutettu 100-prosenttisesti asukkailta vastikkeissa. Yhtiöt ovat itse päättäneet, mitä maksetaan ja kenelle.
Vastuuta ne eivät ole kantaneet. Kun on tullut virhe, asukkaat ovat maksaneet sen. Kun talon omat rahat eivät riittäneet, puuttuva osa on haettu tasauksella muiden talojen asukkailta. ARA:n entinen ylijohtaja Hannu Rossilahti on todennut, että asukkaat maksavat asuntonsa ”moneen kertaan”.
Kukaan muu salkunhoitaja ei toimi näin. Salkunhoitajalla on lakisääteinen velvollisuus ajaa asiakkaan etua, ja se vastaa omista virheistään. Leasingissä kulut sovitaan etukäteen. ASO-yhtiöllä on avoin piikki.
Mitä omistaja menettäisi, jos järjestelmä purettaisiin?
Ei mitään todellista. ASO-talojen omistusta ovat alusta asti rajoittaneet käyttö- ja luovutusrajoitukset, eikä niitä ole saanut myydä vapaasti tai käyttää voiton tekoon. Omistaja ei ole koskaan omistanut mitään sellaista, mitä se voisi nyt menettää. Tavallisella järjellä ajatellen omistaja ei voi olla se, joka ei ole maksanut mitään, ei ole kantanut riskiä eikä ole vastannut virheistään.
Asukkaalla sen sijaan on paljon menetettävää. Hän on tehnyt valtion lainsäädäntöön perustuvan sopimuksen, jossa hän sai maksua vastaan pysyvän, omakustannushintaisen ja perinnöksi siirtyvän asumisoikeuden. Jos tämä puretaan, ei riitä, että asumisoikeusmaksu palautetaan. Asukkaalle on korvattava koko sopimuksen sisältö: pysyvyys, omakustannushinta, perittävyys ja vuosikymmenten lainanlyhennykset. Omakustannus ei saa jatkossakaan tarkoittaa toisen kustannusta.
Termeistä
Käytän sanaa ”ASO-yhtiö” lain sanan ”asumisoikeusyhteisö” sijaan. Suuri yleisö ja poliitikot luulevat ”yhteisöön” kuuluvan myös asukkaat. Asukkailla ei kuitenkaan ole yhtiössä valtaa, eikä yhtiö toimi heidän etunsa mukaan. Se on juridinen henkilö, joka toimii omaksi ja osakkaansa, siis omistajan, eduksi. Sana johtaa harhaan, tarkoituksella tai ei.
Myös ”omistaja” tarkoittaa ASO-maailmassa kahta asiaa. ASO-yhtiö omistaa talot, mutta laki kutsuu omistajaksi yhtiötä, joka omistaa ASO-yhtiön. Kummankaan omistukseen ei sisälly sitä, mikä kaikkialla muualla kuuluu omistamiseen: oma panos, oma riski ja oma vastuu.
Ilmestynyt alunperin Uuden Suomen puheenvuoro-blogina 25.9.2026 .
Lasse Laaksonen, varapuheenjohtaja, Suomen Asumisoikeusasukkaat SASO ry
Mitä ajatuksia artikkeli herätti:
Jaa:
